Lomilta on palattu vaihtelevin tunnelmin. Ensimmäinen kirjoituspäivä oli samaa puuroa kuin ennen kirjoituslomaa. Huolestuin jo pahemman kerran. Toisena päivänä päätin tehdä taas juuri niin kuin olin päättänyt olla tekemättä: palasin pahimpiin paikkoihin. Tuloksena täydellisen helppoa kirjoitustyöskentelyä 2-4 tuntia illassa ja päivätavoite rikki heittämällä. Kolikon toisena puolena levottomat lyhyet unet ja tunne koko elämänhallinnan karkaamisesta. Ja nyt olen poikki.
Päätin etten kirjoita tänään, mutta on pakko myöntää itselle, että tämän kirjoittaminen on lähinnä sormien veryttelyä seuraavaa paria tuntia varten. Se ei vedä luokseen vaan tuntuu pikemminkin kuin se työntäisi sisään.
Ps. Valtosen "He eivät tiedä mitä tekevät" on hiukan paljoista sanoista huolimatta loistava (ehkä jopa ehdoton) kirja, vaikken ihan ole vielä lopussa itsekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti