Olen jättynyt puiston penkin ja Pariisin palaten arkeen, joka on aina ihmeellisempää. Pariisi oli kokemus, muttei liipannut läheltäkään lepoa. Lepoa ei tarjonnut paluu talon purkuhommiin. Ja valitettavasti, kuten ounastelin, ei lepoa ole tuonut kirjoittaminenkaan.
Palattuani sain huomata olevani jälleen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan päättömien oikkujen lempilapsi. Tällä hetkellä ilman tuloja.
Ihmettelin jokin aika sitten ovatkohan kaikki mielisairaalat ja alkoholistit samanlaisia ympäri maailman. Avattuani Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla - kirjan sain vahvistusta sille, että taitavat olla. Veronika ihmettelee mielisairaalaan saapuessaan paikan rauhallisuutta; asukit sentään kaikki hulluja. Niin, ja hullut ovat hulluille hulluja. Kuten "what's up nigger" neekereiden kesken. Kumpikaan sana tuskin sointuisi hyvin taviksen tai ei-mustan suusta.
Coelhon hullujen huoneella on kuitenkin valjumpaa. Tai ehkä se on juuri siinä, että valjuutta ei muista, vaan ne hetket, kun jollakin asukkaalla pään sisäiset rattaat oikeasti hyppäävät paikoiltaan. Muistan Paulon kanssa myös vankilan. Tosin en tiedä voiko kukaan sisällä käynyt unohtaa.
On tietenkin helppoa "puolustella" hulluuttaan, mutta Coelho määrittelee sen hyvin:
"Muistatko ensimmäisen kysymyksen jonka esitin sinulle?
- Mitä hullu tarkoittaa?
- Juuri niin. Tällä kertaa vastaan ilman tarinoita: hulluus on kykenemättömyyttä ilmaista ajatuksiaan. On kuin olisi vieraassa maassa - näkee kaiken ja ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, muttei kykene pukemaan ajatuksiaan sanoiksi eikä saa apua, koska ei ymmärrä tuon maan kieltä.
- Me kaikki olemme kokeneet tuon
- Me kaikki olemme tavalla tai toisella hulluja"
- Paulo Coelho, Veronika päättää kuolla
Siksi kai hulluus ei ole jotain, jonka kanssa mennään sairaalaan ja tullaan normaaleina takaisin, kuten polvileikkauksesta (toipumisen jälkeen). Se pysyy, koska se on ominaisuus, jonka vahvuus veressä vain on ihmisillä eriasteinen.
Ajattelin hullujen huoneesta kirjoittamisen tulevan olemaan hankalaa. Ensimmäinen kerta oli raskas, mutta raskaus jäi hetkessä taakse. Ajattelin hetken, että noinko helpolla, kuitenkin. Olin väärässä. Viimeksi kirjoitetut pari sivua ovat herättäneet järkyttävän itkupurkauksen, joka oli johtaa paniikkiin. Nyt tuntuu, että urakkaa on hieman lykättävä. Kuin vanha hulluus "nautiskeltuna" nostaisi taas hulluuden vahvuutta veressä. En pysty. En juuri nyt. Muistot voivat palata hyvin voimakkaina, jos ne on sullottu syvälle ja yritetty unohtaa. Eikä mikään vedä vertoja hulluuden voimalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti