"Muu, muu! Muu, Muu! Kling, klong, kling, klong! Wake up! Don’t sleep your life away!
Muu, muu! Muu, Muu! Kling, klong, kling, klong! Wake up! Don’t sleep
your life away! Kuin tuntitolkulla.
Tartun nopealla otteella kiinni herätyskelloon ja heitän sen seinään. Aamu
aamun perään sama fyysinen ja henkinen helvettini herää kuin väkisin maaten.
Joka aamu en tosin hajota kelloa, mutta tämä aamu onkin edellisiä helvettejä
jotenkin erityisempi. Jollain selittämättömällä tavalla.
Jälkikäteen tulisin ihmettelemään uudelleen ja uudelleen
kuinka ylipäätään pystyin avaamaan silmäni noihin helvetteihin ja kestämään,
väistelemään kaikki roihuavat tulikuopat ja elämän pysäyttävät ja tuhoavat
laavavirrat ja tippuvat tulipallot, joiden seassa seikkailin päivästä toiseen
kuin sankari konsanaan. En usko helvettiin, mutta tiedän kuuluvani sinne missä
elän.
Jokapäiväinen ihme nostaa minut ylös sängystä. Kello? Niin,
rikki, katki, poikki ja palasina. Se oli minulle rakas; lahja lapsuudesta, joka
tosiaan oli lehmä, joka ammui ja kilinkolisteli huutaen hereille. Lehmä, jonka
suun olin tukkinut lapsuuden lempijoukkueeni kovin puhki kuluneella
rannerätillä. Olin herännyt tai ollut heräämättä tuohon mylvinään 7832 aamuna.
Rakentaminen ottaa aikansa ja säilyttäminen – ehjänä pitäminen, käyttäminen –
voi kestää vuosia. Silti kaikki on ylen helppoa hajottaa hetkessä. Yksi sana,
yksi teko, tekemättä jättäminen.
Otan tuhkakupista puoliksi poltetun tupakan ja sytytän sen
istuessani vielä sängyn laidalla. Vihaan polttaa, mutta on myönnettävä sen
lisäksi, että poltan kuin korsteeni, aamun ensimmäisen olevan jotenkin
taivaallinen. Tulipesän ihana poltteen rahina. Kuin elokuvien huumekohtauksista
tutusti tunnen lämpimän savun lipuvan keuhkojeni perukoille kuin käsi naisen
erogeenisille alueille. Syke, sydän. Vereen. Lämmintä kihelmöivää tykytystä
kehossani. Pidätän pitkän imaisun sisääni saattamaan saastaa, joka nyt tuntuu
lämpimältä ja turvalliselta kuin kohtu. Tulipesästä noussut savu kiemurtelee
leijuen taianomaisesti edessäni. Pidätän vielä hetken ennen kuin puhallan
lämpimän turvan ulos hajottamaan taianomaisuuden kaiken sekoittuessa tasaiseksi
haisevaksi tupakansavuksi. Nousen katsomaan mikron kelloa polttaen lopun
katalasta pötkylästä, jonka tumppaan keittiön pöydän tuhkakuppiin.
8.23. Ei paha. Myöhässä, mutta selitettävissä.
Ohitettavissa, sivuutettavissa. Kuten aina tässä vaiheessa iskee päänsärky ja
kuvotus. Tästä ei kestä kauaa siihen, että tärisen kuin talvipakkasilla
mielestään seksikkäästi pukeutunut huorahtavasti naamansa maalannut teinityttö
odottamassa jossain Siwan nurkalla frendiään. Turhat koukerot pois siis.
Jääkaapissa ei ole ainuttakaan. Ja keittiön pöydillä vain tyhjiä. Hitto!
Astelen kävellessä jalkaani ahtamissa hieman resuisissa farkuissa paljasjaloin
ulkorappusille. Hetken jäinen betonitasanne kirpaisee, mutta alkaa lopulta tehdä
enemmänkin miehisen olon – uros, taistelija. Arvasinhan! Lumihangessa lepää
tyhjien tölkkien seassa yksi puolinainen ja toinen aivan avaamaton. Jätän
parhaan viimeiseksi ja kiskaisen puolikkaan kurkusta sytyttäessäni tupakan ja
syljen isoimmat jäähileet hankeen. Poltan tupakan ja tyhjennän täyden tölkin –
jääkylmän hileisen joka aamuisen lääkkeeni. Tosin joka aamu se ei ole
jäähileinen vaan satunnaisesti jäässä ja sulatettava, lämmin, kerran jopa kuuma
löytäessäni ainokaiseni edelleen lämpimänä olevan saunan kiukaan reunalta. Tärkeintä
ei ole maku tai koostumus vaan kipu – siis jotta se saadaan poistettua.
Laahustelen takaisin sisään sytyttäen toisen tupakan. Kuljen
suoraan vessaan ja yritän piilotella itseäni peililtä. siirrän tupakan
vasempaan käteeni ja laitan kylmähköä vettä valumaan painaen samalla pääni
altaan päälle kastaen kädellä vettä pääni päälle ja hieroen sitä niskaani
samalla heräten hieman. Nostan pääni ja suljen silmäni juuri ennen kuin
nousevat peilin tasolle antaen kylmän veden valua pitkin hiuksiani pokilleni ja
otsaani pitkin kulmilleni ja nenälle, josta pyyhin kutittavat tipat pois. Otan
pitkät savut ja heitän vielä pari kauhallista kädelläni kasvoilleni. Otan
harjan ja pikaisesti pesaisen hampaani. Valmis? Menoksi. Käyn vielä keittiön
kautta vilkaisemassa mikroa: 8.31. Puntaroin autolle kävellessä pärjäänkö ilman
vai onko käytävä ostamassa pari, jotta jaksaa kahlata päivän lävitse. Muuten ei
ole ongelmia, mutta eilinen saattaa alkaa kuvottamaan ja tuolloin ei työnteosta
tule mitään."
- V.S. Paavolainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti