Istun Pariisin puiston penkillä lukien Coelhon Zahiria. Tarina alkaa - kuinkas ollakaan - Pariisista. Vaimo on kadonnut, omani onneksi vierelläni. Zahirin alussa on toinenkin lainaus Raamatun jakeen lisäksi. Kirjailija on minulle tuntematon, mutta lainaus kertoo minulle paljon ja vahvistaa tunnetta, etten kulje tällä Pariisin tiellä yksin, en tiellä kirjoittaakseni kirjan, enkä elämässä. Tie on tarkkaan ja huolella valittu minulle. Jos ymmärrän kulkea sen aistit auki vastaanottaen, olen perillä ennen kuin sinne saavun, koska perillä ei ole mitään. Silloin kaikki on jo tehty.
"Kun lähdet matkaan kohti Ithakaa, toivo että tie sinne on pitkä [ ] Laistrygonialaisia, kyklooppeja, hurjaa Poseidonia sinä et kohtaa, ellet kanna heitä mukanasi sielussasi, [ ] Alati pidä Ithaka mielessä. Määräsi on päätyä sinne. Silti, älä lainkaan kiiruhda matkalla. Parempi että sitä kestää monta vuotta [ ] Ithaka antoi sinulle verrattoman matkan. Ilman Ithakaa et olisi lähtenyt liikkeelle. Mutta enempää sillä ei ole antaa. Vaikka näkisit sen köyhäksi, Ithaka ei ole pettänyt. Niin viisastuneena, niin paljon kokeneena olet jo mahtanut ymmärtää mitä Ithakat merkitsevät."
- Konstantinos Kavafis (1863-1933)
(Lainaus kirjasta: Paulo Coelho, Zahir
Tiedän tämän kirjan olevan Ithaka. Se on huutanut ja vaatinut itseään kirjoitettavaksi jo viisi pitkään vuotta. Löytyi Ithakasta mitä hyvänsä olen saavuttanut matkan varrella sen, mikä minun on täytynyt. Tämä matka on käytävä läpi, jotta oppisin itseni syvältä sisältä ja kävisin uudelleen siellä missä kenenkään ei tulisi sallia käydä. Mutta joidenkin on pakko - ehkä koska muuten ei ole uutta alkua. Nyt minun on myös otettava mukaan laistrygonialaisia, kyklooppeja ja hurja Poseidon, koska heidän on tällä matkalla hävittävä taistelussa, ja jäätävä sinne missä aion käydä. Ithakaan en heitä enää raahaa mukanani.
Ps. Laistrygonialaiset ova ihmissyöjäjättiläisiä Homeroksen Odysseuksesta, kykloopit yksisilmäisiä jättiläisiä ja Poseidon tietenkin merten Jumala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti