Nopeusharjoituksesta kumpusi mieleeni minä. Sama joka kumpuaa niin monesta, minä. Mutta voisiko muuta olla? Muut ovat joko statisteja, ohikulkijoita tai kanssakulkijoita, jotka aikanaan eroavat minusta. Lopulta on vain minä ja tie ja taivas.
Oman matkapäiväkirjani alkuvalmistelut ovat kestäneet, niin, vuosia. Ensimmäinen askelkin niihin otettiin viisi vuotta sitten. Se askel oli kuin itsemurhaa yrittäneen alaraajahalvaantuneen ensimmäinen jalan laahaus ylipirteän terapeutin kannustamana. Se viilsi syvään, syvempään kuin olisin ennen sitä saattanut kuvitella minkään voivan viiltää, suoraan sydämeeni avohaavan. Myöhemmin sain tietää sen kivun olleen vasta esileikkiä, kuten tuon ensimmäisen jalanlaahauksen. Se viilto arpeutui sydämeeni sanaksi: NOLLAHETKI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti