perjantai 1. toukokuuta 2015

Nollahetki

Valmistelut olivat kestäneet liian kauan ja olin lopulta helpottunut kanssakulkijan ärsyttäessä minua liikkeelle: tökkien ja tönien, raivostuttaen. Ilman liikettä ei kuitenkaan tapahdu mitään, joten alkuun luulin olivani valmis, kun väistämätön tapahtui, nyt annettuna. Kysymättä.

"Ihminen ei voi koskaan lakata uneksimasta....[ ] Näemme monta kertaa elämämme aikana unelmiemme sortuvan ja toiveidemme luhistuvan, mutta meidän on jatkettava unelmointia, koska muuten sielu kuolee...
  -  Paolo Coelho, Pyhiinvaellus

Olin päättänyt jatkaa unelmointia ja huomasin päätöksen kasvattavan unelmia ja katsoessani niitä huomasin myös usvan liikkuvan ja tarkaten ehkä hieman harventuen ja haalenevan niiden tieltä.

Ensin oli arpeentunut sana, siitä lähdin. Ja arpea tunnustellen annoin sanoja tulla:



"Nollahetki, ajanpysäys. Kuin vuorenhuippu, joka jakaa tuulet ja vedet. Ajanlaskun alku. Alku ja loppu. Lopun alku.
Istun sängylläni tuijottaen tyhjyyteen. Mietin miten olen joutunut tähän. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja olisinko voinut jättää jotain tekemättä. Tai siis olisin voinut, totta vie, mutta oliko näin tarkoitus. Kohtalo, jokin suurempi suunnitelma tai merkitys. Oliko tämä todellinen valinta vai jokin universaalinen väistämättömyys, jolla korjattaisiin tai rikottaisiin jotakin, jota olen tai minun pitäisi olla.
  - V.S. Paavolainen, Nollahetki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti