"Ihminen ei voi koskaan lakata uneksimasta....[ ] Näemme monta kertaa elämämme aikana unelmiemme sortuvan ja toiveidemme luhistuvan, mutta meidän on jatkettava unelmointia, koska muuten sielu kuolee...
- Paolo Coelho, Pyhiinvaellus
Olin päättänyt jatkaa unelmointia ja huomasin päätöksen kasvattavan unelmia ja katsoessani niitä huomasin myös usvan liikkuvan ja tarkaten ehkä hieman harventuen ja haalenevan niiden tieltä.
Ensin oli arpeentunut sana, siitä lähdin. Ja arpea tunnustellen annoin sanoja tulla:
"Nollahetki,
ajanpysäys. Kuin vuorenhuippu, joka jakaa tuulet ja vedet. Ajanlaskun alku.
Alku ja loppu. Lopun alku.
Istun sängylläni tuijottaen
tyhjyyteen. Mietin miten olen joutunut tähän. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin
ja olisinko voinut jättää jotain tekemättä. Tai siis olisin voinut, totta vie,
mutta oliko näin tarkoitus. Kohtalo, jokin suurempi suunnitelma tai merkitys. Oliko
tämä todellinen valinta vai jokin universaalinen väistämättömyys, jolla
korjattaisiin tai rikottaisiin jotakin, jota olen tai minun pitäisi olla." - V.S. Paavolainen, Nollahetki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti