Oletko kokenut eläissäsi sitä, siis oikein viimeistä piirtoa myöten, että heräät kesken unen, jonka jälkeen elät kahdessa paikkaa yhtä aikaa? Unessa ja todellisuudessa tietämättä mikä on mitä. Jos olet, varmaan tiedät kuinka pelottavalta se tuntuu, kun todellisuus horjuu. Kun ei pysty edes uskomaan itseään. Siitähän siinä on kai kysymys: ei tiedä oman itsensä todellisuuspohjaa, koska alitajunta on syöttänyt jotain niin vahvaa, että käsitys totuudesta hukkuu epäuskottavuuteen.
Jos olet kokenut tämän unen kanssa, on seuraava kysymys: oletko kokenut sen ilman unta, hereillä? Jos edellinen oli pelottavaa, niin mikä olisi sana jälkimmäisen kohdalla? Kauhu? Liian lyhyt. Vainoharha? Liian kliininen. Ahdistus? Liian vähän. Katsoin nettisanakirjalla (
Synonyymit.fi),
mutta en lyötänyt mitään. Katsoin, koska en ole tähän päivään mennessä löytänyt sanaa. Väkisin vääntäen: loputtomiin pitkitetty kauhu.
Muistan joitain hetkiä, jotka ovat ilman sanaa. Pätkiä kalenterissa, joissa ollaan irrallaan todellisuudesta. Jos niitä voi edes muistaa...
"Nollahetki,
ajanpysäys. Kuin vuorenhuippu, joka jakaa tuulet ja vedet. Ajanlaskun alku.
Alku ja loppu. Lopun alku.
Istun sängylläni tuijottaen
tyhjyyteen. Mietin miten olen joutunut tähän. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin
ja olisinko voinut jättää jotain tekemättä. Tai siis olisin voinut, totta vie,
mutta oliko näin tarkoitus. Kohtalo, jokin suurempi suunnitelma tai merkitys.
Oliko tämä todellinen valinta vai jokin universaalinen väistämättömyys, jolla
korjattaisiin tai rikottaisiin jotakin jota olen tai minun pitäisi olla. Tiedän
olevani syyllinen. En tarvitse oikeudenkäyntiä. En perheeni, ystävieni tai
sukulaisten edessä. Valheet ovat loppu sekalaisten selitysten säkistäni. Säkin
pohja tuli vastaan yhtäkkiä ja kylmänä kuin todellisuus vain voi. Kuin keväinen
raekuuro, joka pudottaa lämpötilan hetkessä useilla asteilla ja osoittaa
vaatetuksemme täysin riittämättömäksi. Rakeet pommittavat kasvoja ja hyytävän
kylmiä käsiä, niin että oikeasti tunnemme kipua. Tuuli vihmoo vedeksi muuttunutta
sadetta tehden nurin päin kääntyneen sateenvarjon lähinnä naurettavaksi
yritykseksi suojautua luonnon todellisilta voimilta."
- V.S Paavolainen, Nollahetki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti