Olen hidastellut Paulo Coelhon elämäkerran, Sanojen alkemisti, loppua jo naurettavuuksiin asti. En vain halunnut sen loppuvan, vaikka halusin sen loppuun heti. Kuin täydellinen  illallinen; vatsa täynnä ja kylläisenä riittämiin kuin täyttäisi vatsasta kehon jokaisen solun. Lusikallistakaan ei enää - mutta yksi pala suklaakakkua kyllä kahvin kera, kiitos. Viimeiset sivut räjäyttivät mieleni pankin vuolaisiin kyyneliin. Ajattelin jo lukiessa tämän olevan hölmöä niin, mutta minkäs teet patoluukkujen auetessa.

"silloin kun totuus on vapauttava, ei ole mitään pelättävää."
  -  Fernando Morais, Paulo Coelho. Sanojen alkemisti

Kuten Paolo viisaasti mainitsee kirjeessään Fernando Moraisille totuudella on monet kasvot; totuus on monimutkaisempi kuin helposti annataan olla. Minun matkani on vapauttava totuus, mutta se ei ole totuuksia, vain näkemyksiä. Osittain totuudesta ja osittain ihan muusta, mutta uskon sen vakaasti vapauttavan ja uskoessani Coelhoa, ei minulla matkani jälkeen ole mitään pelättävää.